Nyt on sitten Millalle syntynyt jälkikasvua. Peräti kuusi pentua kissarouva pyöräytti maailmaan.
Milla synnytti, kuin vanha tekijä, vaikka ensisynnyttäjä luonnollisesti onkin. Ei tarvinnut paljon puuttua, vaikka olinkin Millan vieressä kaiken varalta. Painoiltaan ovat tosi tasaisia, 103 ja 109 gramman väliltä.
Nyt on sitten Millalla puuhaa, ei ole tekemisen puutetta vähään aikaan. Neetakin on hyvin kiinnostunut tulokkaista, mutta tyytyy seuraamaan pienen välimatkan päästä.
Nyt olis vielä selvitettävä, kuka pennuista on tyttö ja kuka poika. Huomenna ajattelin selvittää, enkä heti ala tuputtamaan sukupuolirooleja. Nauttikoot nyt lämmöstä, maidosta ja emon jakamattomasta rakkaudesta.
torstai 31. heinäkuuta 2008
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
Pentujen odotusta
Nyt on Millan raskaus kestänyt suunnilleen 60 päivää laskettuna ensimmäisestä lemmenhetkestä Bojun kanssa.
En tiedä, onko Milla valmiina, mutta ainakin me muut olemme. Nimilista on valmiina sisältäen useita poikien ja tyttöjen nimiä, hieno "synnytysvuode" valmiina, sekä jopa webiin tulevien pentusivujen pohjat valmiina. Melkoinen vilske tuntuu käyvän Millan vatsassa.
Tervetuloa maailmaan pienokaiset, täällä jo odotetaan.

perjantai 11. heinäkuuta 2008
Kiipeilyteline valmiina

Sain sitten vihdoinkin valmiiksi sen kiipeilytelineen, josta jo useita viikkoja sitten kirjoitin. Se sai Neetalta heti uteliaan vastaanoton. Milla siunatussa tilassaan tyytyi vain katselemaan, kun Neeta vihki telineen käyttöön.
Muutama käynti Bauhausissa ostamassa pätkä lankkua, kolme liimapuulevyä ja jokunen hyllynkannatin. Eurokankaasta hyllyjen päällystyskangas ja Prisman alesta eteismatto, josta tein pinnan itse kiipeilypuuhun. Pari tuntia askartelua. Lopputulos kuvassa - hieman rujo ulkomuoto, mutta toimii kuin junan vessa. Edessä myös "hieno" kaupallinen teline.
torstai 10. heinäkuuta 2008
Kissa kuin päärynä
Millan lemmenleikeistä on nyt kulunut 44 vuorokautta. Vatsa kasvaa vauhdilla ja kissa ei selvästikään tiedä, miten päin olisi. Pöydille hyppiminen ei enää onnistu entiseen malliin. Kuitenkin Milla on tyypillinen onnellinen odottava äiti. Hieman kyllä muistuttaa istuessaan päärynää.
Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotamme, montako pentua maailmaan syntyy. Millan sisko oli saanut joitakin päiviä sitten peräti kahdeksan(!!) pentua. Vatsan koosta päätellen pieniä katteja tulee meillekin roppakaupalla.
Tänään kävin varmuuden vuoksi ostamassa ruokintaletkuja ja kissanmaidonvastikejauhetta (on tuokin sana). Toivottavasti niitä ei tarvita, vaan Milla pystyy itse huolehtimaan maitobaarin pitämisen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)