maanantai 23. helmikuuta 2009

Lisää Karvanoppia tiedossa :)

Pitkästä aikaa on aikaa kirjoittaa jotain blogiin. Ei oikein tahdo luonnistua tämän kirjoittaminen. Panostan ilmeisesti enemmän laatuun, kuin määrään.

Iloisia uutisia on Neetan taholta tiedossa. Neeta-tyttö vietti tuossa reilu kuukausi sitten pari iloista päivää Sasu-herran (Maplehill's Saskatoon) luona ja tuloksena on nyt sitten Neetan pyöristyvä vatsa. Olipa se taas jännää varrota, että onko tärpännyt vai ei.

Yksi asia, jota Neeta ei nyt tiineenä voi sietää, on meidän peräkammarikollin, Roomeon, käyttäytyminen. Rompun tullessa kahta metriä lähemmäs, alkaa Neeta jo murista. Ilmeisesti hän pitää Romppua keskenkasvuisena, mutta ylikokoisena huligaanina, joka saa vaan epäjärjestystä aikaan - eikä Neeta ole siinä suinkaan väärässä. Romppu kokeilee sekä Millan että Neetan kärsivällisyyttä lukemattomia kertoja päivässä.

Roomeo on muuten sanomattoman ihastunut saunomiseen. Hän istuu yleensä alalauteella, mutta on hetkittäin myös ylälauteella löylyä ottamassa. Romppu on usein ensimmäisenä lauteilla odottamassa saunojia. Millakin käy silloin tällöin löylyhuoneen puolella, mutta enimmäkseen tyytyy olemaan kylpyhuoneen puolella yhdessä Neetan kanssa.

Räkkäreiltä ei saa juuri siunaaman rauhaa. Menit minne vaan, aina on joku kissoista mukana seuraamassa.